Valikko Sulje

Maskipakkoko?

”Sinulla ei ole oikeutta kieltäytyä … sanoa ei, mutta sinulla ei ole myöskään oikeutta nostaa kannetta asiasta, jos heidän tuotteensa osoittautuu vialliseksi ja aiheuttaa vahinkoja.” Nyt ihmisiltä viedään perustuslaillisia oikeuksia … mm. vapaus ratkaista tapa huolehtia omasta ja lastensa hyvinvoinnista. Virallinen terveydenhoito painostaa pelolla ja pakottaa hyväksymään kiireellä kyhätyn ja markkinoimansa tuotteen, joka on rokote.  Samaan aikaan sama taho vetäytyy rokotevaurioiden ja mahdollisten rokotekuolemien vastuusta hankkimalla syytesuojan. Mitä meidän tulisi ajatella tällaisesta menettelystä?

 

Lohdutukseksi ja rohkaisuksi voimme kuitenkin todeta, että maailma toki kehittyy, mutta mikään näin poikkeuksellinen yhteiskunnallinen tai aatteellinen prosessi ei ole koskaan kestänyt ikuisesti. Samalla tavalla myös nykyinen pahan aalto menee ohitse. Tärkeää on nyt oppia ja tiedostaa ympärillämme tapahtuvat asiat parhaan kykymme mukaan joutumatta paniikkiin ja aiheettomaan pelkoon. Kun pääsemme jälleen rakentamaan ihmisen vapaudelle ja luonnolliselle hyvinvoinnille perustuvaa yhteiskuntaa, on hyvä, että hankalissakin olosuhteissa luotuja ideoita on jo valmiina.

 

error: Content is protected !!